Matkapäiväkirja IV

Hei taas mukava päiväkirja,
(ja vielä mukavammat lukijat)

Tämä aamu olisi voinut alkaa hitaasti ja kiireittä, mutta aikaa siihen ei ollut. Heti herätyksestä suoraan aamupalalle (mysliä, jogurttia, leipää, teetä) ja sieltä tavaroita pakkaamaan. Nopean toiminnan jälkeen pääsimme autolle, jonka pakkaaminen ilmentyi olevan hieman hankalaa. Viiden minuutin säätämäsien seurauksena kaikki olivat suhteellisen mukavasti Dodge Durangon sisuksissa ja auto oli Reykjavikin mukavassa liikenteessä. Kymmenenen liikenneympyrän ja pienen pätkän paikallista moottoritietä kaarsimme huoltoaseman pihaan, josta kielimuureista läpi päästyämme saimme käsiimme pari pulloa vieraskielistä ainetta, jonka uskomme vastaavan marinolia.
Þingvellirin luonnonpuistoon päästyämme totesimme maisemat heti erittäin hienoiksi ja jylhiksi... Sekä hyvin, hyvin tuulisiksi. Auton parkkeerattuamme siirryimme polulle matkaamaan valitsemaamme reittiä. Heti vastaan tuli pieni vesiputous, jossa hyvin viikinkimäisesti oli teloitettu rikollisia ja pahoja ihmisiä hukuttamalla, lynkkaamalla ja ties millä muilla tavoilla. Pienen matkaamisen jälkeen pääsimme alueen vihreimmälle aukealle, niitylle, joka oli aikasemmin ollut lammasfarmi, jossa pidimme pienen tauon. Tauon aikana pidimme pienen tanssihetken, jota seurasi kieriskelyä niitynrinnettä alas ja loikoilua taivasta tuijottaen. Paluumatkan aikana vastaan tuli suurehkoja railoja ja syvääkin syvempiä onkalomuodostelmia tien vieressä. Perille päästyämme tuuli oli muodostunut jo Suomen mittakavaassa myrskytuuleksi, ja muutaman kartan ja lippiksen kiinnioton jälkeen löysimme pienen metsän siimeksestä pikik-pöytiä, jossa teimme itsellemme maittavaa lounasta.

Matkaan taas päästyämme (ja suuren osan ryhmästä torkkuessa autossa) saavuimme piakkoin seuraavaan kohteseen Golden Circlessä, eli Geysir -, sekä Strokkur nimisille kuumille lähteille. Geysir ei onneksi purkautunut siellä ollessamme (vaikka se olisikin voinut näyttä hyvinkin vakuuttavalta), mutta Strokkur vastoin taas purkautui säännöllisesti kymmenen minuutin välein. Strokkurin vieressä teimme taas muutaman videon ja napsimme monen monta kuvaa. Alueetta tutkiessamme löysimme korallin sinisen lähteen ja aurinkokellon tuulen tujertaessa vieläkin lujempaa kuin taistelukentäksi ristityssä Þingvellirissä. Viimeisten kuvien napsahdeltua aloitimme siirtymisemme Gullfossille.
Kymmenisen kilometrin matkan jälkeen parkeerasimme auton hiekkakentälle, jonka toivoimme olevan parkkipaikka. Pauhun kajahdellessa laskeuduimme rappusia aluelle, josta lähti hiekkatie kohti vesiputoksen vierusta. Sanoinkuvaamattoman hienojen näköalojen timmellyksessä teimme teoroita mm. miten sen voisi padota, kuinka paljon kaikki se vesi painaa ja pystyisikö sitä laskemaan kanootilla. Monien kuvien, videotallenteiden ja poseerauksien jälkeen oli aika poistua alueelta kohti Gullfoss Kaffia. Sisälle päästyämme söimme parasta lammaskeittoa mitä olimme ikinä maistaneet - ja sitä sai syödä niin paljon kuin halusi. Mahat täytettyämme oli aika taas jättää hyvästit vesiputoukselle ja aloittaa matkanteon kohti Víkiä.

Durangoon päästyämme olimme innoikkaita pääsemään vihdoin hostellille. Heti ensimmäisen viidentoista minuutin jälkeen muuttui matkamme maisemakierrokseksi ja hidastelimme tyhjillä teillä ottamaan kuvia näkymistä, jotka avautuivat pilvisen taivaan alle. Näimme hyvin monta hevosta, varsaa, lammasta ja pienen pientä hyppelevää vasikkaa, sekä railoja, avaria aukeita ja monen muotoisia ja korkusia vuoria. Vuorista ehkä mielenkiintoisin oli eräs tuttava nimeltä Eyjajaffajökull, joka oli täytetty pienillä vesiputouksilla ja irtokivillä.
Jylhien vuoristojen ympäröimänä pääsimme vihdoin sateiseen Víkiin ja sen sisältämään hostelliin jossa tätä tällä hetkellä kirjoitan.
Tänään emme pysty laittamaan blogiviestiä ajallaan, koska olemme jossain päin Vatnajökullin erämaata telttailemassa, mutta palaamme uudestaan tuplapäivityksin heti kun saamme taas yhteyden internettiin.

Honk honk,
Vine

P.S. Matkalla Víkiin näimme vuoria jotka muistuttivat mm. Karhua, ihmisen päätä ja krokotiilin päätä

Matkapäiväkirja III

Rakas matkapäiväkirja,
(ja ihanat lukijat)

Aloitimme ensimmäisen aamumme Reykjavikissa suuntaamalla supermarkettiin aamupalaostoksille. Syötyämme maittavan aamiaisen (johon kuului mm. paikallista herkkua eli Skyriä) vuokra-automme tuotiin hostellille. Autovuokraamon heebo opasti meitä olemaan varovainen muun muassa avatessamme auton ovia, koska voimakas tuuli saattaa tempaista oven voimalla auki. Kävelimme Hallsgrimskirkjaniin, jonka huipulta oli upeat näkymät kaupungin moniväristen kattojen ylle.  Hallgrimskirkjan on vuonna 1986 valmistunut kirkko, jonka jylhänä kohoava 73-metrinen torni hallitsee Reykjavikin kaupunkikuvaa. Reykjavikin keskusta on hyvin viehättävä ja pittoreski lukuisine kahviloineen, kapeine katuineen ja pikkuputiikkeineen.
Kirkosta kävelimme satamaan, jossa vietimme hetken Kolaportid Marketissa, jossa paikalliset myivät kirpputoritavaraa, kalaherkkuja ja rihkamaa. Kuivattua kalaa emme ole vielä uskaltautuneet maistamaan.
Iltapäivällä piipahdimme kahvilla pienessä Tio Dropar -nimisessä ihastuttavassa kahvilassa, jossa nautimme mm. herkullisia pannukakkuja.
Hankittuamme loppumatkan ruoat supermarketista suuntasimme hostelille, jossa Arnor ja Frida jo odottivat meitä. He olivat järjestäneet meille hauskan kaupunkikierroksen, jonka aikana kuulimme kaupungin historiasta ja näimme monia mielenkiintoisia paikkoja. Kävelimme ympäri Reykjavikia ja ihastelimme heidän loistavaa paikallistuntemustaan. Itseeni teki vaikutuksen upea vuonna 2011 valmistunut lasinen konserttisali (jossa pääsimme kuulemaan hetken verran myös paikallista orkesteria). Kaupunkikierros "huipentui" käyntiin Islannin suosituimmassa ravintolassa (oikeasti!) eli pienessä nakkikioskissa lähellä satamaa. Arnorin ja Fridan kanssa vierähti useampi tunti rupatellessa ja kaupunkiin tutustuessa. Lopuksi lahjoitimme heille väiskit ja suomalaiset partiohuivit, jotka he pukivat innoissaan päälleen.
Illalla ajoimme Blue Lagooniin, joka on Keflavikin lähellä, noin 40 minuutin ajomatkan päässä Reykjavikista. Automatkan maisemat muistuttivat kuumaisemaa. Rentouduimme Lagoonin kuumassa (geotermisesti lämmitetyssä) vedessä, hieroimme vaaleaa mutaa kasvoihimme, saunoimme ja tapasimme yllätykseksemme jälleen muutaman suomalaisen. Lagoonin vesi on mineraalirikasta, ja se on iholle terveellistä. Ihanan rentouttavan kylpyreissun jälkeen ajoimme takaisin Reykjavikiin. Tuuli yltyi iltaa kohden hyvin voimakkaaksi. Söimmme pizzat "Reykjavikin parhaassa" pizzeriassa ja nyt painumme pehkuihin, jotta jaksamme huomenaamulla virkeänä lähteä Golden Circlelle.

Väsynyt, mutta onnellinen,
Anna

P.S. Alla taas muutama kuva päivän seikkailuista:

Matkapäiväkirja II part 2

Hei rakas päiväkirjani,
(ja muut lukijat)

Alla pieni kuvadumppaus pokkarilla otetuista kuvista:

Tämän päivän seikkailut taas illan / yön aikana.

Päivä on uusi ja se on kiva,
Vine

Matkapäiväkirja II

Hei taas päiväkirja,
(sekä vanhat ja uudet lukijat)
Tänään aamu alkoi mukavasti seitsemältä herätyksen ja aamutoimien jälkeen englantilaisella aamiaisella (tomaattia, papuja, pekonia, munia, teetä ja leipää). Pakattuani viimeisetkin tavarat, sammutettua neljännen kerran hellat ja kahvinkeittimet, sekä rinkan hihnojen säätämisen jälkeen siirryin Sakun kanssa ulos bussipysäkille ja matkasimme kohti Tampereen keskustaa. Haimme McDonaldsista pirtelöt mieheen ja nautimme niiden viilentävästä vaikutuksesta matkallamme linja-autoasemalle.
Asemalla meitä oli vastassa Mikko ja Simo, liput jo valmiiksi hankkineena. Pirtelöiden loputtua, siirryimme sisälle ostamaan bussilippuja lentokentälle. Sillä välin kun saimme lippumme käsiini, ilmestyi Marjo aseman viileisiin sisätiloihin. Nyt seurastamme puuttui enää Anna, joka tulisi liittymään seuraamme Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Bussimatkalla Helsinkiin juttujen aiheet seikkailivat itse-ajavista autoista banaanien kypsyysasteisiin. Matka tuntui kestävän hyvin lyhyen aikaa ja yhden bussivaihdon jälkeen olimme lentokentän terminaalissa yksi.
Samalla kun odotimme, että pääsisimme viemään rinkkamme lentokentän heiteltäviksi, liittyi vihdoin Anna seuraamme. Nyt olimme kaikki koossa ja siirryimme pikkuhiljaa nopean turvatarkastuksen jälkeen itse portille, josta sitten pienen jonottamisen jälkeen omille paikoilemme. Koneen noustessa ilmaan, pääsi viimeinenkin ryhmän jäsenistämme siihen mahtavaan "hei, me ollaan ihan oikeasti nyt menossa!" -fiilikseen.
Lämpotilojen pudotessa lentokoneen ulkopuolella -50 Celsiukseen nautimme musiikista, teimme teorioita miltä Islanti tulee näyttämään koneesta käsin, katselimme Reykjavikista kertovan dokumentin/mainospuheen, sekä mietimme millainen se fiilis oikeasti on, kun hyppää laskuvarjolla pilven läpi.
Vihdoin itse Islanti tuli näkyviin, ensin pelkkänä valkomustana vuorirykelmänä ja myöhemmin hieman aromaisten maisemien saattelemana. Itseasiassa näköpiirissä ei ole yhtäkään puuta. Pelkkää tyhjää aroa maata. Fiilis oli kuin Lapin aukeilla. Paikallisten mukaan saarella on ainakin seitsemän puuta, mutta en usko sitä ennen kuin lasken ne itse.

Bussiseikkailun päätyttyä, joka sisälsi bussin ajamisen satunnaisen ihmisen yksityispihaan, pari kierrosta saman liikenneympyrän kautta ja yhden bussinvaihdoksen, pääsimme vihdoin Backpackers-nimiseen hostelliin, jossa saimme kuulla, että käytössämme on kuuden hengen huone. Kuinka sopivasti meitäkin oli juuri kuusi. Suurempi yllätys oli tosin itse virkailija, joka vaihtoi sujuvasta islannista sujuvaan suomen kieleen. Kyseessä oli Helsingissä asunut, sekä Turussa opiskellut, nuorukainen, joka oli muuttanut Islantiin. Hostellitoiminta muuttui heti paljon sujuvammaksi ja tuttavallisemmaksi, kun sai toimia omalla kiellään.
Punkkien valtauksen, rinkkojen ja reppujen jättämisen, ja pienen vaatevaihdoksen jälkeen suunnistimme ulos hostellista kohti ravintolaa, jossa tulisimme syömään vihdoin päivällisen ja näin täyttämään hyvin nälkäisten vaeltajien vatsat. Pienen suunnistamisen ja etsimisen tuloksena saimme selville, että kyseinen ravintola oli lopettanut toimintanssa. Nälän vallitsiessa pienten johtajien ajatuksia suunnistimme heti ensimmäiseen ravintolaan mihin silmä sattui.
Ravintolan nimi oli Vegamót, ja baarimaisen ulkoseinien sisällä oli hienot ruokatilat. Pitkään mietittyämme, päädyimme kaikki eri ruokiin (ks. kuvat alla). Paikka tuntui todella mukavalta ja siellä olisi pystynyt olemaan vielä paljon pitempään, vain juttelemassa eri asioista ja nauttimassa ilmapiiristä.
Ravintolasta ulos suunnattuamme siirryimme takaisin Backpackersiin, jossa meitä odotti Arnor, ja tämän kaksi partiokaveria. Istumme vieläkin täällä Backpackersin julkisissa tiloissa, juttelemassa, tutustumassa ja pitämässä hauskaa. Puheenaiheina on ollut mm. Sakun ja minun mahdollinen osallistuminen paikalliseen Dragon Scouting tapahtumaan, sekä miten helposti paikalliset pystyvät selvittämään oman sukupuunsa Islannin löytäjään asti.
Huomenna on tarkoitus tutustua tarkemmin Reykjavikiin, käydä Blue Lagoonissa ja paljon muuta.

Matka on vasta alussa,
Vine

P.S. Lentomatkamme kesti käytännössä vain 30 minuuttia, vaikka lentoaika olikin 3 ja puolituntia.

Alla satunnaisia järkkärikuvia. Pokkarikuvat huomenna aamusta.

Matkapäiväkirja I

[ Mikä U-Projekti? | Ketkä lähtevät ja tekevät mitä? ]

 Hei päiväkirja,
(ja lukijat)

Tänään on viimeinen päivä, ennen kuin ulkomaanprojekti alkaa. Henkilökohtaisen tehtävälistan kymmenestä kohdasta noin kolme oli tehty ennen tätä päivää valmiiksi tuota suurta päivää varten, jolloin matkaamme Islannin saarelle.
Tunnen sisälläni pieniä perhosia, tärisen jännityksestä ja odotan innolla lauantai-aamua, jolloin nousemme bussiin Tampereen linja-autoasemalta kohti Helsinkiä.
Huomasin, että matkaan lähtee yllättävän vähän tavaraa (ks. kuva alla), tilaa vielä jäi pikkupurtavalle ja niille tavaroille, joiden olemassaolo muistetaan vasta viime minuutilla kun pitäisi jo olla juoksemassa bussipysäkille.

Tungin rinkaani ainakin 7 t-paitaa (kaikki yhdessä clown car -rullassa), ruokailuvälineet, kuivamuonat, hupparin, sadetakin, järkyttävän kokoisen makuupussin ja ties mitä muuta. Lisäksi minulle jäi vielä tyhjä reppu, jonne menee läppäri, luonnosvihko, Arvon Lehmä -penaali, eväitä ja muuta mukavaa.
Tässä odotellessa ja kirjoitellessa katsahdin kelloa ja aikaa herätykseen on 8 tuntia, bussin lähtöön 12 tuntia, sekä lentokoneen nousuun kentältä vielä 16 ja puoli tuntia. Kuulostaa vielä paljolta, mutta kohta ollaan jo koneessa ja miettimässä jäikö hella tai kahvinkeitin päälle.
Islannin päässä hostellit on varattu, matkasuunnitelmat niin pitkälle valmiit kuin vain mahdollista, auto vuokrattu ja tapaamiset sovittu. Nyt on jäljellä enää itse saapuminen maahan ja matkakoneiston rullaaminen päälle.

Väsynyt, mutta innostunut,
Vine

P.S. Huomenna paljon järkkärillä otettuja kuvia, fiiliksiä kosketuksesta Islannin maaperään ja seikkauluja

Partio-lehti 2/2012

Partio-lehden numerossa 2/2012 julkaistiin Sakun ja Kristianin kirjoittama artikkeli ulkomaanprojektistamme. Matkastamme voit lukea myös seuraavasta Partio-lehdestä, joka ilmestyy 31.5.
Lue viimeisin Partio-lehti täältä.

Palvelutehtävä Sólheimar-ekokylässä

Matkalle lähtöön on enää reilu viikko aikaa ja reissuvalmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Tänään saimme iloiseksi yllätykseksemme vastausviestin Sólheimarista, islantilaisesta ekokylästä, jossa aiomme toteuttaa palvelutehtävämme.

Sólheimar (suomeksi auringon koti) on pieni kansainvälinen ekokylä, jossa asuu ja työskentelee vakituisesti noin sata ihmistä. Lisäksi siellä asuu lyhytaikaisesti erilaisia vapaaehtoisia, työssäoppijoita ja turisteja. Sólheimar on luomuviljelun pioneeri Pohjoismaissa. Sólheimarissa toimii muun muassa luomukasvihuone, puuviljelmä, leipomo, kahvila, taidegalleria ja erilaisia työpajoja (kynttilä-, puu-, keramiikka-, tekstiili-, yrtti- ja taidetyöpajat). Sólheimarissa hyödynnetään geotermistä energiaa, vetyteknologiaa, omavaraisia rakennuksia, yhteisössä tuotettua uusiutuvaa energiaa ja kierrätystä. 

Sólheimarin perusti Sesselja Hreindís Sigmundsdóttir jo vuonna 1930. Hän oli ekologisen elämäntavan edelläkävijä, joka oli inspiroitunut Rudolf Steinerin ajatuksista. Sólheimarissa on sen alkuvuosista lähtien keskitytty kehittämään yksilöiden henkistä itsetuntemusta ja ympäristötietoisuutta. Tavoitteena on luoda kestävä elämäntapa, jossa korostuu harmoninen suhde ihmisen ja luonnon välillä. Sólheimarissa tarjotaan työmahdollisuuksia erilaisille ihmisille heidän taustastaan ja niin sanotuista rajoitteistaan huolimatta: esimerkiksi vammaiset, pitkäaikaistyöttömät ja vangit ovat tervetulleita osaksi yhteisöä. Pyrkimyksenä on korostaa ihmisten mahdollisuuksia, ei heidän rajoitteitaan.

Suomalaisen partioliikkeen arvot ovat samankaltaisia: niissä korostuu suhde ympäristöön, itseen, toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan:

Suhde ympäristöön tarkoittaa positiivista luontosuhdetta, kykyä liikkua luonnossa, luonnonsuojelun tarpeen tiedostamista, vastuuta elinympäristöstä ja luonnon kunnioittamista.

Suhde itseen tarkoittaa elämänhallintaa, terveiden elämäntapojen oppimista, luovuutta ja kekseliäisyyttä, toimeen tarttumista ja oman maailmankatsomuksen muodostamista. 

Suhde toisiin ihmisiin tarkoittaa ihmisyyden näkemistä arvokkaana, erilaisuuden näkemistä rikkautena, kykyä asettua toisen asemaan, yhteisvastuullisuutta, reiluutta ja omien tunteiden ja mielipiteiden ilmaisemista tilanteeseen sopivalla tavalla. 

Suhde yhteiskuntaan tarkoittaa kykyä toimia ryhmässä ja ryhmää laajemmassa organisaatiossa, halua osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen, oman ja muiden kulttuurien arvostusta sekä kykyä ymmärtää itsensä osaksi paikallista, kansallista ja kansainvälistä yhteisöä. 

Sólheimarista saapuneessa viestissä meille kerrottiin, että kylässä toimii myös oma partioryhmä. Matkustamme kylään keskiviikkona 29.5. jolloin sinne saapuu myös toinen partioryhmä Seljafossin kaupungista. Odotan innolla paikallisten partiolaisten tapaamista, vapaaehtoistyötä ja tutustumista upeaan ekokylään.

 Lisää tietoa ekokylästä täältä: http://solheimar.is/index.php

-Anna