Wednesday, May 15, 2013

Palvelutehtävä Sólheimar-ekokylässä

Matkalle lähtöön on enää reilu viikko aikaa ja reissuvalmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Tänään saimme iloiseksi yllätykseksemme vastausviestin Sólheimarista, islantilaisesta ekokylästä, jossa aiomme toteuttaa palvelutehtävämme.

Sólheimar (suomeksi auringon koti) on pieni kansainvälinen ekokylä, jossa asuu ja työskentelee vakituisesti noin sata ihmistä. Lisäksi siellä asuu lyhytaikaisesti erilaisia vapaaehtoisia, työssäoppijoita ja turisteja. Sólheimar on luomuviljelun pioneeri Pohjoismaissa. Sólheimarissa toimii muun muassa luomukasvihuone, puuviljelmä, leipomo, kahvila, taidegalleria ja erilaisia työpajoja (kynttilä-, puu-, keramiikka-, tekstiili-, yrtti- ja taidetyöpajat). Sólheimarissa hyödynnetään geotermistä energiaa, vetyteknologiaa, omavaraisia rakennuksia, yhteisössä tuotettua uusiutuvaa energiaa ja kierrätystä. 


Sólheimarin perusti Sesselja Hreindís Sigmundsdóttir jo vuonna 1930. Hän oli ekologisen elämäntavan edelläkävijä, joka oli inspiroitunut Rudolf Steinerin ajatuksista. Sólheimarissa on sen alkuvuosista lähtien keskitytty kehittämään yksilöiden henkistä itsetuntemusta ja ympäristötietoisuutta. Tavoitteena on luoda kestävä elämäntapa, jossa korostuu harmoninen suhde ihmisen ja luonnon välillä. Sólheimarissa tarjotaan työmahdollisuuksia erilaisille ihmisille heidän taustastaan ja niin sanotuista rajoitteistaan huolimatta: esimerkiksi vammaiset, pitkäaikaistyöttömät ja vangit ovat tervetulleita osaksi yhteisöä. Pyrkimyksenä on korostaa ihmisten mahdollisuuksia, ei heidän rajoitteitaan.

Suomalaisen partioliikkeen arvot ovat samankaltaisia: niissä korostuu suhde ympäristöön, itseen, toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan:

Suhde ympäristöön tarkoittaa positiivista luontosuhdetta, kykyä liikkua luonnossa, luonnonsuojelun tarpeen tiedostamista, vastuuta elinympäristöstä ja luonnon kunnioittamista.

Suhde itseen tarkoittaa elämänhallintaa, terveiden elämäntapojen oppimista, luovuutta ja kekseliäisyyttä, toimeen tarttumista ja oman maailmankatsomuksen muodostamista. 

Suhde toisiin ihmisiin tarkoittaa ihmisyyden näkemistä arvokkaana, erilaisuuden näkemistä rikkautena, kykyä asettua toisen asemaan, yhteisvastuullisuutta, reiluutta ja omien tunteiden ja mielipiteiden ilmaisemista tilanteeseen sopivalla tavalla. 

Suhde yhteiskuntaan tarkoittaa kykyä toimia ryhmässä ja ryhmää laajemmassa organisaatiossa, halua osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen, oman ja muiden kulttuurien arvostusta sekä kykyä ymmärtää itsensä osaksi paikallista, kansallista ja kansainvälistä yhteisöä. 


Sólheimarista saapuneessa viestissä meille kerrottiin, että kylässä toimii myös oma partioryhmä. Matkustamme kylään keskiviikkona 29.5. jolloin sinne saapuu myös toinen partioryhmä Seljafossin kaupungista. Odotan innolla paikallisten partiolaisten tapaamista, vapaaehtoistyötä ja tutustumista upeaan ekokylään.

 Lisää tietoa ekokylästä täältä: http://solheimar.is/index.php


-Anna

No comments:

Post a Comment